BIO

Rakastan luonnonvaloa, sen jatkuvaa muutosta ja elämämakuisia hetkiä.

Kuvissani vähemmän on enemmän. Käytän harkiten rekvisiittaa, koska haluan huomion säilyvän kuvattavassa kohteessa. Tallennan kuviini kauneuden, muiston vallitsevasta hetkestä, joka kestää aikaa.

Elämä arkisine iloineen ja juhlineen on mielestäni ehdottoman ikuistamisen arvoista.

 

Kuvia katsellessa haluan sinun muistavan, miltä hääpuvun kahina tuntui jalkoja vasten, kuulla korvissa kuinka lapsesi kikattaa onnellisena teidän hassutteluille, tuntea kuinka pienet kädet kietoutuvat kaulallesi, miltä tuoksui vastasyntyneen pehmoinen iho tai miten maailma odotti sinua seikkailuihin.

Olen alun perin itseoppinut valokuvaaja. Sain ensimmäisen filmikamerani joululahjaksi ollessani 6-vuotias. Se oli joulun paras lahja. Kuvasin ovenkahvoja, pehmoleluja, serkkuja ja kuviin rajautui puolikkaita ihmisiä. 

Moni asia on muuttunut vuosien saatossa, mutta tunnistan itsessäni edelleen saman innostuksen muiston tallentamisesta, kuin 6-vuotiaana. Ovenkahvat vaan ovat jääneet viimeaikoina vähemmälle huomiolle. ;)

Valokuvaus on ala, jossa ei koskaan tule valmiiksi. Koska aina voi oppia uutta ja haastaa itseään lisää suoritin vuonna 2017 Helsinki Design Schoolissa valokuvaajan tutkinnon. 

Mukavaa, että löysit sivuilleni

          Mari